"Jumala" - missä kontekstissa?

This page was originally created on 2004-05-07
Latest update:

The full URL to this page is http://www.kotiposti.net/jounivilkka/JumalanKonteksti.htm

This page is part of the Official Home Page of Jouni Vilkka (http://www.kotiposti.net/jounivilkka/)

Takaisin filosofiasivulleni.

"Uskotko Jumalaan?"

Mihin niistä? Olen kuullut monista ja monenlaisista jumalista; mitä niistä tarkoitat? Oletan muuten, että tarkoitat kysyä, uskonko kyseisen jumalan olevan olemassa.

"Ihan vain yleisesti. Uskotko johonkin jumalaan? Siis että jokin jumala on olemassa."

En.

"Aha. Oletko siis ateisti?"

Kyllä. Luulisin että nimitys on osuva.

"Uskot siis, ettei mitään jumalia ole. Mutta sittenhän ei ole oikeaa eikä väärääkään, eikä kuoleman jälkeistä elämää - miten voit ajatella näin?"

Odotas hetkinen! Menet asioiden edelle - ja pitkälle! En minä sanonut edes, ettei mitään jumalia ole olemassa. Sanoin vain, etten usko minkään jumalan olevan olemassa. Mutta arvot ja kuolemanjälkeinen elämä eivät mitenkään välttämättä edes riipu jumalista. Eiköhän mennä niihin vasta, kun ensimmäinen asia on selvä?

"No hyvä on. Sanoit ensin, että et usko jumaliin. Nyt kielsit sanoneesi, ettei mitään jumalia ole. Voisitko selittää?"

Toki. Sanoin, etten usko jumaliin. Olen kyllä kuullut erilaisista jumalista, mutta en ole vakuuttunut, että niistä mikään olisi todellinen, siis jossain mielessä olemassaoleva, eksistoiva. Tämä ei tarkoita, että uskoisin niiden kaikkien, ja kaikkien muidenkin mahdollisten jumalakäsitysten, olevan vääriä. Enhän edes ole kuullut kuin osan kaikista mahdollisista "jumalan" määritelmistä. Ehkä joku kertoo minulle joskus jumalasta, jonka olemassaolosta voin vakuuttua.

"Ymmärrän. Et siis olekaan ateisti, vaan agnostikko. Siis sellainen, joka ei ole varma, onko Jumala olemassa vai ei."

No, voin kyllä hyväksyä tuonkin nimityksen, mutta se ei tarkoita, etten olisi myös ateisti. Loogisestihan 'ateisti' tarkoittaa mitä tahansa muuta kuin 'teisti'; etuliite 'a-' on kieltosana. Yhtä hyvin voisimme puhua 'ei-teisteistä', mikä tosin kuulostaa mielestäni vähän oudolta kreikan ja suomen sekoitukselta. Jos nyt kuitenkin 'teisti' on sellainen henkilö, joka uskoo jonkin, vähintään yhden, jumalan olemassaoloon, niin 'ateisti' on mitä ilmeisimmin sellainen, joka ei näin usko. Siis esimerkiksi minä.

"Mutta sinähän sanoit, ettet ole varma - että jokin jumala voi olla olemassa. Et siis voi olla ateisti. Ateistihan uskoo, ettei jumalia ole."

Et tainnut kuunnella aivan tarkkaan. Sanoin, että ateisti ei usko jumaliin. Tästä ei seuraa, että hän uskoisi että jumalia ei ole. Sellaisia väitteitä, jotka sanovat jotain todellisuudesta - kuten olemassaoloväitteet - voidaan sanoa 'positiivisiksi' (tätä ei pidä sekoittaa varmuuteen). Sellaisia taas, jotka vain kieltävät jonkin tällaisen väitteen, voidaan sanoa 'negatiivisiksi' (tätä ei pidä sekoittaa epämiellyttävyyteen). Teisti esittää todellisuutta koskevan olemassaoloväitteen "Jumala on olemassa"; se on siis positiivinen väite. Ateisti sanoo, ettei usko tätä väitettä.

Tietysti on totta, että Jumala joko on olemassa tai sitten ei. Mutta mistä me tiedämme, miten asian laita todella on? Olennaista ei siis ole se, miten asia on, vaan se, mitä me uskomme. Ja ateisti ei usko, eikä siis voisi väittää, että Jumala on olemassa. Että näin voisi väittää, täytyisi kai edes tietää, mistä puhuu - siis mitä tarkoittaa sanalla 'Jumala'. Mutta tämä juuri onkin yksi suurimmista aihepiirin ongelmista: mistä puhutaan, kun puhutaan 'Jumalasta' tai 'jumalista'?

"Väitätkö, ettet muka ole koskaan kuullut, että Jumala on kaikkivaltias, taivaan ja maan luoja. Tiedän, että olet käynyt rippikoulun, jossa sinulle kyllä kerrottiin tämä. Vai etkö kuunnellut?"

Kuuntelin kyllä. Tuo 'credo' eli uskontunnustus jatkui kuitenkin merkittävästi kertomaasi pidemmälle. Siinä kerrottiin historiallisesta Jeesuksesta, joka kuulemma on kristus, ja joka naulittiin ristille, kuoli ja haudattiin, mutta nousi sittemmin kuolleista ja ryhtyi eräänlaiseksi tuomariksi. Kyseessä on siis todellakin kristillinen uskon "tunnustus", eli luettelo asioista, joita täytyy uskoa ollakseen kristitty. Siis myös Jumala, josta siinä puhutaan, on nimenomaan kristinuskon Jumala. Tämän uskonnon Jumala on aivan erilainen kuin esimerkiksi hindujen jumalat. Olet varmasti myös kuullut deisteistä ja panteisteista, mahdollisesti myös 'uskonnollisista humanisteista', sekä ehkä muistakin erilaisia uskonnollisia käsityksiä esittävistä henkilöistä, joiden 'jumalat' ovat melko erilaisia. En usko, että on olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä 'jumalan' määritelmää.

"Alan ymmärtää. Haluat, että ensin tehdään selväksi, mistä jumalasta puhutaan. Sitten vasta voit sanoa, uskotko määritelmää vastaavan entiteetin olemassaoloon."

Aivan. Ja jos sallit, palaisin vielä mainitsemaasi 'agnostismiin'. Siinä on tuo ateismista (ja amorfisesta, atyyppisestä, asymmetrisestä, yms.) tuttu kieltävä etuliite 'a-', joka tässä tapauksessa negatoi tietoon viittaavan loppuosan. Agnostikko on siis sellainen henkilö, joka ei tiedä jotakin. Yleisimmin tarkoitetaan jumaliin liittyvää tietoa. Olen kyllä myös agnostikko, koska en tiedä jumalista mitään. Ja jos 'Jumala' määritellään sopivalla tavalla, voin sanoa jopa, että on mahdotonta tietää sellaisesta entiteetistä yhtään mitään. Tämä tiedon puute kuitenkin johtaa rationaalisen ihmisen ateismiin, koska eihän sellaiseen voi järkevästi uskoa, mistä ei mitään voi tietääkään.

"Voihan tehdä niin sanotun 'uskon hypyn'. Jos Jumala ylittää ihmisen ymmärryksen, täytyy vain luottaa Hänen armoonsa ja toivoa pelastuvansa."

Tuota en kyllä ymmärrä. Että voi luottaa Jumalaan, täytyy uskoa tämän olevan olemassa - mutta juuri sitähän ei voinut järkevästi uskoa. Toki joku voi uskoa järjenvastaisestikin, mutta sitä minä en voi ymmärtää. Miksi pitäisi uskoa? Mainitsit pelastuksen. Mutta miksi Jumalaa kiinnostaisi, uskotaanko hänen olemassaoloonsa vai ei? Ei kai Jumala voi olla niin pikkumainen heikko itsetunnoltaan, että häntä todella kiinnostaa naurettavien kuolevaisten käsitykset, mielipiteen ja uskomukset? Tai ainakaan hänen ei mielestäni voi odottaa antaa näiden käsitysten vaikuttaa itseensä. Jos on jotain, miltä täytyy pelastua, eiköhän Jumala pelasta aivan riippumatta siitä, mitä pelastettavat ajattelevat. Eihän veneilijäkään välitä hukkuvan uskomuksista, vaan tekee parhaansa pelastaakseen tämän aivan niistä riippumatta. Ei kai Jumala voi olla ihmistä epäeettisempi? Ja jos on, miksi me sellaisesta Jumalasta välittäisimme? Emmehän me siedä epäeettisiä ihmisiäkään.

"Olet liian rationaalinen. Uskossa on kyse lohdusta, toivosta, merkityksen tunteesta - ei teoreettisista maailman kuvauksista. Uskova tarvitsee näitä tunteita ja usko antaa niille ilmaisukanavan. Ilman Jumalaa todellisuus on kylmä, pelottava, vastenmielinen ja vihamielinen. Itse en voi ymmärtää, kuinka voit kestää oman materialistisen maailmankuvasi lohduttomuutta. Tai miksi yleensä jatkat elämää, jos maailma on sellainen? Jos elämällä ei ole tarkoitusta, eikö itsemurha ole silloin rationaalinen ratkaisu?"

Itsemurha voi hyvinkin olla rationaalinen ratkaisu, ainakin joissakin tapauksissa. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden kannattaisia kuolla pois; osan siksi, että parantaisivat maailmaa edes sillä teolla, pienemmän osan taas siksi, että heille elämä todella on vain helvettiä.

Mutta jos kuoleman jälkeen tiedossa on parempi elämä, eikö silloin itsemurha ole kaikille paras mahdollinen ratkaisu? Kuten kaikki näkevät, tämä maailma jossa elämme ei ole kovin hyvä. Itse sanoit, että tarvitaan toivoa ja muuta sellaista siinä elämiseen. Mutta jos minä voisin hetkenkin uskoa pääseväni johonkin hyvään paikkaan kuoltuani, miksi ihmeessä jatkaisin elämääni tässä maanpäällisessä helvetissä?

En tiedä muista maailmoista tai kuoleman jälkeisestä elämästä - paitsi tietysti siinä biologisessa mielessä, että ruumiini jatkaa elämää luonnon kiertokulussa kuolemani jälkeenkin. Carl Saganin sanoin, olemme kaikki tähtiainesta, "starstuff". Olemme yhtä muun universumin kanssa, samaa ainetta kuin tähdet ja kaikki muukin maailman aine. Kuoltuaan ruumiini hajoaa tarjotakseen elinvoimaa muulle luonnolle. Mutta mieleni lakkaa olemasta. Ei ole tilaa, jossa mieleni olisi kuolemani jälkeen, enkä siis koskaan tule tietämään "miltä tuntuu olla kuollut". Kuolemisen hetki voi olla epämiellyttävä, joten haluaisin sen tapahtuvan nopeasti - mutta sen jälkeen ei ole mitään; ei siis myöskään mitään pelättävää.

"Tuo kuulostaa antiikin materialistien puheelta. Hehän uskoivat maailman olevan pelkästään materiaalinen. Ei jäänyt tilaa Jumalalle."

Ei ainakaan sille, josta puhut - mutta muuten he eivät muistaakseni ainakaan kaikki kieltäneet jumalten olemassaoloa, sanoivat vain näidenkin olevan materiaalisia olentoja pohjimmiltaan. Hehän puhuivat tietysti niistä jumalista, joista olivat kuulleet. Tässä palaamme taas aiempaan aiheeseemme: mitä tarkoitamme, kun puhumme 'jumalista'?

On aivan selvää, että puhumme aina jumalista tai Jumalasta jossakin kontekstissa, asiayhteydessä. Kun sinä kuulet sanan 'Jumala', ajattelet heti kristinuskon Jumalaa, mutta tämä aivan varmasti ei olisi tullut Demokritoksen mieleen. Hän olisi ehkä ajatellut olympolaisia tai muita oman aikansa jumalia. Nykyään, ainakin filosofisesti aiheesta puhuessamme, olisikin mielestäni hyvä tehdä aina selväksi varsin tarkasti, mistä jumalakäsityksestä on kulloinkin kyse. Nimittäin eri teologeilla ja filosofeilla voi olla hyvinkin vaihtelevat käsitykset siitä, minkälainen Jumala on. Jopa silloin, kun he puhuvat 'filosofien Jumalasta', mutta erinomaisen selvästi silloin, kun he puhuvat 'kristinuskon Jumalasta'. Jokainen länsimainen onneksi tietää, että kristittyjä on varsin monenlaisia. Olisi hyvä ymmärtää, että jopa saman suuntauksen sisälläkin eri ihmisillä voi olla hyvin erilaisia käsityksiä jopa uskontonsa tärkeimmistä opeista.