Jouni Vilkka
67462
Ars Chemica -internetkurssi
Tietoisku
Historiatieteen laitos
Tampereen Yliopisto
Kevätlukukausi 2003
2003-03-10

*1. Johdanto ja kiitokset

*2. Paracelsuksen johdanto ja kirjoituksesta yleisesti

*3. Cinnabarin Rikki

*4. Punainen Leijona

*5. Vihreä Leijona

*6. Yhteenveto

* Lähde

Tämän "tietoiskun" tarkoitus on yrittää selvittää Paracelsuksen kirjoituksen "Alkemistien Aarteiden Aarre" ("The Treasure of Treasures for Alchemists") sisältöä. Kirjoitus on erittäin vaikeaselkoinen, etenkin kaltaiselleni aiheeseen perehtymättömälle. Useissa kohdissa joudun myöntämään tietämättömyyteni ja kykenemättömyyteni tekstin tulkintaan, tai jopa joidenkin sanojen kääntämiseen.

Johdannoksi voin kuitenkin sanoa, että Paracelsuksen kirjoitus on luokiteltavissa "fysikaaliseksi alkemiaksi" erotuksena "hengellisestä alkemiasta", sillä siinä kuvataan (ilmeisesti) viisasten kiven valmistusta, eli fysikaalista prosessia, ei hengellistä puhdistautumista tai muuta sellaista.

Dosentti Maija Kallinen, sekä Lauri Ali-Mattila ansaitsevat kiitokset avustaan tekstin tulkintayritykselleni.

Paracelsuksen "Aarteiden aarre", kuten kirjoitusta tästä edespäin nimitän, koostuu johdantonsa tai aloitusosansa lisäksi kolmesta erikseen nimetystä kappaleesta, joiden mukaan olen tulkintanikin jaotellut. Nämä kappaleet ovat "Concerning the Sulphur of Cinnabar", "Concerning the Red Lion" ja "Concerning the Green Lion". Lisäksi kirjoitukseen on lisäksi myöhemmin lisätty viitteitä, mutta on epäselvää, kenen toimesta.

Johdannossaan Paracelsus esittää näkemyksensä (erään) mineraalin synnystä. Tätä mineraalia on kahta tyyppiä, joista "parempaa" Paracelsus kuvaa näin: "[It] is externally in the figure of the greater world, and is in the eastern part of the sphere of the Sun." Tämä viitannee hämäävästi ajan maailmankuvaan, jossa Auringon kiersi Maata. Veikkaisin "itäisen osan" tarkoittavan kevättä, tosin tämä arvaus perustuu vain siihen, että keväällä Aurinko alkaa nousta kohti taivaanlakea, ja itä on yhteydessä auringon nousuun päivärytminsäkin perusteella. (Jostain vuodenajasta Kallisenkin mukaan on kysymys.)

Mineraalin toinen tyyppi taas on "in the Southern Star, now in its first efflorescence". Tässä mainittu Etelän Risti on Ali-Mattilan mukaan tähtikuvio eteläisellä pallonpuoliskolla ja voi siis myöskin viitata vuodenaikaan. Joka tapauksessa ajasta on kysymys, sillä mineraalin sanotaan olevan "ensimmäisessä kukinnossaan". Tämä liittyy olennaisesti alkemistiseen käsitykseen, jonka mukaan mineraalit "kypsyvät" maassa, kuten perunat ja porkkanat. Paracelsus käyttää johdannossaan vertauksena päärynäpuuta. Molemmat kuvaukset siis liittyvät käsitykseen, jonka mukaan mineraali kypsyy pitkän ajan kuluessa, minkä takia alkemistin päämäärä onkin nopeuttaa tätä kypsymistä laboratoriossaan. Tästä kirjoituksessa juuri onkin kysymys.

Mineraalin toisen mainitun tyypin Paracelsus sanoo lisäksi olevan punainen ensimmäisessä "hyytymisessään" (coagulation) ja että siihen on kätkettynä kaikki mineraalien värit ja kukat (sic). Se on kylmä ja kostea luonteeltaan (vrt. aristoteliseen elementtioppiin) ja se "yhtenee" veteen (on sympaattisessa suhteessa veden kanssa? Paracelsuksen sanoin "Agrees with water"). Aristotelinen maailmankuva näkyy siinäkin, että päärynäesimerkissään Paracelsus mainitsee potentiaalisuuden käsitteen ja viittaa teleologiseen periaatteeseen, jonka mukaan esimerkin päärynät aktualisoituvat kukinnoistaan kohti potentiaalista päärynäisyyttään.

Paracelsus kertoo "Sparyrisen taidon" ("Spagyric Art / Science"), eli (paracelsistisen?) alkemian sovelluksen avulla voitavan löytää aiemmin tunnettujen "periaatteiden", Elohopean (Mercury) ja Rikin (Sulphur) rinnalle vielä kolmas, Mineraalivesi (Mineral Water). Nämä eivät ilmeisesti ole sitä, mitä lukijalle ensimmäisenä mieleen tulee, vaan alkemiallisia termejä.

Paracelsus lupaa näyttää, kuinka alkemistien aarteiden aarre valmistetaan (mahdollisesti) kolmen vaiheen kautta: "[...] the way, its beginning, its middle and its end. [...] the proper water, the proper Sulphur, and the proper Balm thereof". Seuraavat kappaleet kuvaavat näitä vaiheita.

Olen kääntänyt termin 'Sulphur of Cinnabar' tähän nimellä 'Cinnabarin Rikki', vaikkei se luultavasti olekaan järkevää, etenkään kun en tiedä mitä "cinnabar" olisi suomeksi. Sanakirjan (The Oxford English Reference Dictionary) mukaan se on "bright red mineral form of mercuric sulphide from which mercury is obtained".

Cinnabarin mineraalimuotoa täytyy Paracelsuksen mukaan keittää sadevessä, kiviastiassa kolme tuntia. Tämän jälkeen se tulee puhdistaa ja liuottaa (dissolve) Kuningasvedessä (Aqua Regis), joka koostuu yhtä suurista osista (ilmeisesti) rikkihappoa (Vitriol), nitraattia ja ammonium kloridia (sal ammoniac).

Saatu liuos tislataan ja puhdas (pure) osa erotellaan epäpuhtaasta (impure). Tämän (puhtaan osan?) annetaan sitten "mädäntyä" (putrefy) hevosen sonnassa (sic). Seuraavaksi elementit erotetaan toisistaan tislaamalla. Eriytyvät elementit ovat järjestyksessä vesi, ilma, tuli ja maa, joista viimeinen kerätään talteen. Sitä ei ilmeisesti helposti löydä tai saa aikaan: "It is what many seek and few find."

Saatu maa on ehkä huomionarvoisesti erikseen mainittu kuolleeksi. Se sijoitetaan jonkinlaiseen uuniin (reverberatory), preparoituna "taiteen sääntöjen mukaan" ("according to the rules of the Art"), jonka jälkeen sitä kuumennetaan "ensimmäisen asteen tulella" viisi päivää ja yötä ("fire of the first degree for five days and nights") ja sitten vielä "toisen asteen tulella" sama aika. Ainetta tulee taas käsitellä hämärän "taiteen sääntöjen mukaan", kunnes löytyy "volatiili suola" (Volatile Salt), joka on "kuin laimea emäs" ("like a thin alkali"), joka sisältää maan ja tulen "Astrumit", mitä se sitten tarkoittaakaan.

Tässä vaiheessa pitäisi olla tallessa aiemmasta jäljelle jääneet vesi ja maa, jotka nyt asetetaan tuhkalle ("on the ashes") kahdeksaksi päiväksi ja yöksi, jonka jälkeen taas luvataan löytyvän jotain, jonka aiemmat ovat jättäneet huomiotta. Siitä (syntyneestä aineesta) erotetaan "kokemuksen mukaan Spagyrisellä taidolla" valkoista maata. Se on alkalisoitunutta maata, johon yhdistetään tulen ja suolan elementti (ei "elementit"). Tätä taas tislaamalla saadaan "olemus" (essence) irti. Se on ilmeisesti etsitty Rikki (johdannon "proper Sulphur").

Tämä kappale on hyvin lyhyt. Edellisen vaiheen viimeiset ohjeet jäivät epäselväksi, mutta "leijonan" (Lion) täytyisi "myöhemmin" kuitenkin löytyä tislausastiasta (pelican). Ilmeisesti jonkinlainen asettuminen on tapahtunut, jonka jäljiltä aine on eriytynyt selvästi erottuviin osiin, joista päällimmäisenä on Leijona: "you see its tincture, that is to say, the element of fire which stands above the water the air, and the earth". Sen pystyy Paracelsuksen mukaan erottamaan kuumentamalla (trituration), jolloin se muuttuu jauheeksi. Saatu aine on Aurum Potabile, eli "juotava kulta" (sic). Tätä "makeutetaan" alkoholilla, eli kaatamalla viiniä sen päälle. Sitten taas tislataan, kunnes Kuningasvedessä (jota tämä kai nyt sitten on?) ei havaita enää happoisuutta.

Saatua ainetta (johdannon "proper Water") Paracelsus kutsuu nyt Auringon Öljyksi (Oil of the Sun). Se suljetaan hermeettisesti retorttiin (jonkinlainen tislausastia) ja annetaan (ilmeisesti) käydä ("place for elevation that it may be exalted and doubled in its degree). Sitten se laitetaan johonkin viileään paikkaan, jossa se hyytyy (muuten se liukenee). Tämä toistetaan kolmesti, jonka jälkeen on saatu aikaan "Auringon Tinktuura" (Tincture of the Sun).

"Vihreä leijona" tarkoittaa ilmeisesti rautasulfaattia. Tässä Paracelsuksen viimeisessä ja pisimmässä kappaleessa tarkoituksena on valmistaa johdannossa mainittu "balsami" ("proper Balm"). Siihen tarvitaan "Venuksen Vitriolia", joka on luultavasti kuparin kanssa keitettyä rikkihappoa (?). Siihen lisätään aiemmin saadut ja talteen otetut "vesi" ja "ilma", ja seoksen annetaan "mädäntyä" (putrefy) kuukauden ajan joidenkin tarkentamattomien "ohjeiden" mukaan ("according to instructions"). Lopulta tuotteesta täytyisi voida erottaa kaksi väriä, valkoinen ja punainen, joista jälkimmäinen on edellisen päällä. Tästä Paracelsus sanoo, että "The red tincture of the vitriol is so powerful that it reddens all white bodies, and whitens all red ones, which is wonderful".

Punaista ainetta tislataan (retortissa), kunnes siitä tulee tai siitä saadaan irroittettua jotain mustaa ("you will perceive a blackness issue forth"), jota edelleen tislataan, kunnes siitä saadaan vaaleaa ("whitish"). Ilmeisesti samaa toistaen saadaan lopulta oikea Vihreä Leijona ("Go on, do not despair of the work. Rectify until you find the true, Green Lion). Leijonan tunnistaa sen suuresta painosta ja koosta. "Tämä on Tinktuura, läpinäkyvä kulta", Paracelsuksen mukaan. Paracelsus on ilmeisen innostunut tästä aineesta: "You will see marvelous signs of this Green Lion, such as could be bought by no treasures of the Roman Leo. Happy he who has learnt how to find it and use it for a tincture!" Sanaleikillä luulen tarkoitettavan Paavia Leo X (paavina 1513-1521), mutta en ole tästä varma.

Vihreä Leijona on Paracelsuksen mukaan "aito balsami", "Taivaallisten Tähtien Balsami" - rakkaalla lapsella monta nimeä, kuten sanotaan. Paracelsus uskoo aineen olevan Jumalan kaikkiin elollisiin voitelemaa ainetta, jota ilman kaikki mädäntyisi heti, siis jonkinlaista "elon voimaa". Se estää hänen mukaansa lepran, kihdin ja epäilemättä kaikki muutkin sairaudet. Se annetaan yhden jyvän lääkeannoksena (a dose of one grain), jos se on käytetty "Kullan Rikillä" ("with Sulphur of Gold"), joka saattaa tarkoittaa hopeaa.

Tätä nestemäistä mineraalia käytetään lopulta Alkemistien Tinktuuran valmistamiseen. Sitä otetaan painon mukaan neljä osaa, jonka lisäksi otetaan kaksi osaa jotain, mitä Paracelsus kutsuu nimellä "punaisen Auringon Maa" (Earth of red Sol), sekä yksi osa toista ainetta, nimeltä "Auringon Rikki" (Sulphur of Sol). Nämä hyydytetään (congelate) ilmeisesti kuumentamalla "pelikaanissa" ja sitten liuotetaan (dissolve) kolme kertaa. Paracelsus mainitsee, ettei käsittele tässä kohtaa Alkemistien Tinktuuran painoa, josta kerrotaan transmutaatioita käsittelevässä kirjassa ("in the book on Transmutations"), jonka alaviitteen kirjoittaja ei uskonut säilyneen omaan aikaansa.

Tekstin loppu hämärtyy entisestäänkin. Paracelsus puhuu erilaisista "Astrumeista", jotka on nimetty eri (astrologisten) "planeettojen" mukaan. Nämä ovat ilmeisesti Tinktuuran versioita, joilla metallit (joita kai eri planeetat edustavat) voidaan muuttaa kullaksi. Mielestäni on outoa, ettei Paracelsus tätä "Tinktuuraa" (joka ilmeisesti on Aarteiden Aarre, vaikkei hän sitä muista sanoa) kutsu missään vaiheessa nimellä "Philosopher's Stone", eli "Viisasten Kivi", vaikka hän tämänkin termin toisessa yhteydessä mainitsee. Hän kuitenkin sanoo, että Tinktuuran voi Spagyrisellä Taidolla muuttaa myös kiveksi, jolloin saadaan "Alkemistinen Fenix" (Alchemical Phoenix). Alaviitteen kirjoittajan mukaan tämä on "Iliasterin sielu", jonkinlainen alkukaaos, joka on kaikessa aineessa.

Lopuksi Paracelsus kirjoittaa, että Cinnabarin Rikki muuttuu Lentäväksi Kotkaksi (Flying Eagle), "whose wings fly away without wind, and carry the body of the phoenix to the nest of the parent, where it is nourished by the element of fire, and the young ones dig out its eyes: from whence there emerges a whiteness, divided in its sphere, into a sphere and life out of its own heart, by the balsam of its inward parts, according to the property of the cabalists".

Paracelsuksen tyyli on äärimmäisen sekava ja hämärä. Hän muun muassa käyttää useita eri nimityksiä samoista asioista ja aineista, mikä vaikeuttaa ohjeiden seuraamista. Ymmärtämistä voisi helpottaa hyvä kemian tuntemus, koska aineiden ja ilmiöiden kuvauksista saattaisi silloin yrittää arvata mistä aineesta on kysymys - Paracelsuksen käyttämät nimitykset kun tuskin ovat nykytieteessä tunnettuja. Hänen antamansa ohjeet tuntuvat melko epämääräisiltä, silloin kun niitä yleensä annetaan, eikä oleteta jo osattavan, joten kokeiden toistaminen vaatisi varmaan huomattavasti kokeiluja ja yrittämistä. Tarkempi kvantitatiivisuus tekisi alkemiasta varmasti halvemman harrastuksen.

Välillä Paracelsus yltyy myös ylistämään itseään - vaikka omien sanojensa mukaan hän ei näin tee, vaan Luonto itse ylistää häntä - samalla haukkuen kaikkia edeltäjiään, mikä ei ollut hänelle kovin harvinaista. Tämä on merkittävää, sillä tämä asenne auttoi irtautumaan dogmatismista, mutta mielestäni se on myös ylimielisyyttä ja oikeuttamatonta itsekorostusta, jonka hyväksyy vain eksentrisen ja mahdollisesti hullun kirjoittajan omituisuutena. Se ei kuitenkaan paranna lukukokemusta, eikä olekaan ihme, ettei Paracelsuksen akateeminen ura lopulta ollut kovin loistava.